maanantai 29. maaliskuuta 2010

Huivihuveja!

Viimekertaista huiviteemaa jatkaen:

Malli on Novitasta (kevät 2010) ja lankana ohjeessakin suositeltu Puro Batik. Tykästyin kovasti tuohon lankaan, vaikka onkin täyttä akryylia. Tuntu oli enemmänkin kuin puuvillassa. Lankaa kului noin 200g ja huivilla on pituutta suunnilleen yhtä paljon kuin minulla? Vähän jäi blaah- fiilikset tästä, ihan kiva välityö mutta kun ei jäänyt edes itselle käyttöön, ei aiheuta mitään suuria tunteita. Onneksi äiti tykkäsi huivista ja adoptoi sen itselleen, sininen kun ei ole suosikkivärejäni.

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Villaa

Tiedättekö kun joskus näkee ihmisiä, jotka osaa käyttää huiveja asunsa osana sisälläkin, näyttäen vieläpä siltä, ettei se mainittu huivi koko ajan ui jossain keitossa/käsienpesualtaassa/työpöydällä? Ajatus tähän huiviin lähti siitä, että tahtoisin oppia sellaiseksi tytöksi.
Ja ehkä vähän myös rakkaudesta lehtikuvioihin.

Malli: Saroyan
Lanka: Cascade 220 Wool

Lanka oli suloista neulottavaa, pehmeää ja upean väristä. Lankaa kului reilu vyyhdillinen. Huivi itsessään on kiva, vaikka taitaakin päästä ihan ulkokäyttöhuiviksi jatkossakin.

Kuvausassistenttina on meidän Pipsa, maailman ihanin kääpiövillis, jota pääsen taas viikonloppuna rapsuttelemaan, kun suuntaan takaisin kotikotiin.