sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Huu?

Olen hengissä yhä, vaikka edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt luvattoman paljon aikaa, jopa näin epäsäännöllisen säännöllisen harvoin päivittyvälle blogille.

Asiahan on niin, että olen todennut töiden haittaavan harrastuksia. Kun kahdeksantuntisen työ(harjoittelu)päivän lisäksi käyttää pari tuntia matkoihin sinne ja takaisin ja sen jälkeen vielä yrittää pitää yllä edes jonkinlaista sosiaalista elämää, ei jää aikaa tai hinkua neuloa. Tai ommella. Nyyh.

Bonuksena olen myös saanut aikaan neule-pläähin. Mikään vanha ei innosta, eikä kyllä uusikaan. Tahtoisin tehdä jotain kivaa, nopeaa ja käyttökelpoista. Sellaista mistä saisi hihkua ilosta että jeeee se on kohta valmis, ja sitten käyttää ja hihkua ilosta, jee tämä on ihana! Tiedättekös?
Olisikos ideoita moiseen?

Kiitän ja menen peiton alle häpeämään laiskuuttani.

Ps. Elossaolemiseni voi tarkastaa myös Twitteristä.