perjantai 25. joulukuuta 2009

Joulu

Olen joulufriikki. Joulun odotus alkaa lokakuussa, kuin myös glögikausi. Joulussa eniten tykkään lahjojen antamisesta ja muiden yllättämisestä. Siitä se ajatus sitten lähti:


(älkää kiinnittäkö huomiota noihin tiskeihin tuolla altaassa)

Joulukalenteri! 24 pikkaista sukkaa, noin 12 x 10 cm valmiina, ripustettuna Tiimarin valmiiseen pyykkipoikanauhaan. Joka sukassa on eri kuviot, jotka on leikattu huovasta ja tikattu paikoilleen. Näiden tekeminen oli hurjan hauskaa, ja valmis työkin on kiva, tykkään!
Odotin koko joulukuun valoisaa päivää kuvaamiseen, vaan eihän sitä tullut, joten, salamavalokuva, var så god.

Sitten kuulkaas! Olen ahkeroinut joululahjoja.


Äiti, pikkusisko ja poikaystävän äiti saivat En Pointe-tossuja. Äiti ja sisko tummanruskeat, anoppikokelas vaaleanruskeat, jotka ovat myös ainoat joista muistin ottaa kuvat. Lankana kaikissa oli Sandnesin Tove. Kaikissa on koristeina vain nätit metallinapit, joita haalin joskus aikoinaan kirppikseltä:


Lisäksi eräs ystäväni saa pipon, kaveriksi aiemmin tekemilleni lapasille ja kaulahuiville. Mallina on Coronet Knittystä ja lankana Dropsin Alaska. Toivottavasti sopii kaverille!


Muutakin kerrottavaa ja esiteltävää on, mutta palataan siihen myöhemmin. Nyt mukavaa joulunaikaa kaikille!