maanantai 9. marraskuuta 2009

To do

Mippe haastoi muita bloggaajia esittelemään omia to do-listojaan, joten tässäpä tämä, omienkin ajatusten selventämiseksi.

1. Sylvi on ollut puikoilla jo hetken. Lankana on oranssi Gedifra Akona, jota ostin taannoin Karnaluksista.

2. Tangled Yoke Cardigan on myös ollut puikoilla jo aika kauan- sen neulomisen keskeytti Sylvi. Lankana on Dropsin Alpaca.

3. Ihastuin tähän novitan malliin, ja aion toteuttaa sen ruskeasta Nalle-langasta.

4. Oranssit kirjoneulelapaset (ravelry) odottavat kotona tekijäänsä.

5. Poikaystävälle pitäisi neuloa pipo. Musta ja yksinkertainen (mutta palmikoita siihen tulee silti, katsokaas vaan, minähän en tylsiä neulo).

5. Myös nämä Eunny Jangin suunnittelemat sukat huutelevat, näihin on myös Karnaluksista ostettu langat valmiiksi.

6. Luminen huutelee nimeäni myös, kunhan saan muut villatakit alta pois. Tähän ei ole lankoja tai ohjetta ostettuna vielä. Olen suunnitellut kuitenkin petroolinsinistä väriksi ja lumihiutaleita tummemmasta sinisestä.

7. En pointe- tossusia aion tehdä muutamalla kaverille joululahjoiksi.

Sen lisäksi, että olen suunnitellut mitä neuloa, olen myös tehnyt yhden lahjahuivin, joka tosin odottelee vielä päättelemistä. Lisäksi olen harjoitellut paljon röntgenhoitajana olemista, nyt on viimeinen viikko menossa ja sitten pääsen takaisin omaan kotiin Tampereelle. Vieläkin pohdin, että mennäkö vai eikö mennä messuille ensi viikonloppuna. Jos olen menossa, niin se jää sunnuntaille. Yksin varmaankin tänä vuonna, kanssa-asuja ei suostu lähtemään mukaan, jostain syystä (no, se kesti kuitenkin jo Karnaluksin).

Edit: itselle muistiin; Marjutin Puroa pitäisi varioida jossain vaiheessa myös! Ja siihen ostaa sitten lankaa jostain tarjouksesta.

6 kommenttia:

katja73 kirjoitti...

Noni, lista onkin kiva, kun tulee plääh, että mitäs nyt seuraavaksi tekis.. :)
Mulla on lista vaan päässä ja se vaihtuu tuontuostakin kun löytyy uusia tai muuten mielenkiintoisia juttuja :)

Liza kirjoitti...

Mistä novitan nuerosta tuo takkin ohje on ?

Anni kirjoitti...

Liza, se on uusimmasta Novitasta, eli 4/09 kai?

Katja, kyllähän tämäkin muuttuu, tottakai :D Mutta nuo ivat ainakin sellaisia pitkään mielessä pyörineitä.

Karakali kirjoitti...

Ihanaa kun päivätät blogiasi, mä käyn aina kurkkaa et onks Anni tehny jo jonku ihanan neuleen.

katja73 kirjoitti...

Voidaanko näistä reissuista päätellä, että rahat menee aina, oli sitten kotona, messuilla tai pelikaupassa ;)

Ravelry-tonttu kirjoitti...

pieni jouluinen vinkki... johonkin näistä saattaa tulla apua/inspiraatiota tms lähiaikoina lähetävässä paketissa... ;)
-tonttu-